Minulla oli onni saada kolme lastani jouluksi saareen. Kaikki nämä kolme mielenkiintoista, omanlaistaan ihmistä, joiden kanssa saan jakaa elämääni.
Yhteinen tarinamme alkoi yli kaksikymmentä vuotta sitten esikoisen syntyessä ja jatkuu toivottavasti niin kauan, että saan olla isovanhempi. Lapseni ovat sukuni ja läheiseni. Minun omani, omaiseni, elämänkaareni merkkipaalut, laiturit ja luodot.
He tuntevat minut hyvin - ja samalla ihmeen huonosti, mikä tosin kuulunee vanhemman ja lasten suhteeseen. Ei lasten tarvitse kaikkea tietääkän. Vanhempana sitä haluaa luoda turvallisen ja vakaan ympäristön ja tunnelman - sellaisen, että elämän elämisessä on mieltä ja että kaikenlaisesta voi selvitä.
Että vaikka elämä tarjoaa haasteita, se tarjoaa myös hyvää - välillä yllättävilläkin tavoilla. Vaikka niin, että äiti ja kuopus muuttavat kaukaiseen ulkosaareen ja se osoittautuu hyväksi jutuksi. Juuri oikeaksi ratkaisuksi.
Aattoa edeltävänä perjantaina koululla oli joulujuhla ja lapset saivat todistukset. Muitakin kuin lasten omaisia osallistui juhlaan, mikä loi yhteisöllistä, mukavaa tunnelmaa. Lapsemme ja koulu kiinnostavat muitakin saarelaisia kuin meitä vanhempia. Opettajan ohjauksessa leikimme ja lauloimme yhdessä, eikä kellään ollut kiirettä lähteä. Kaiken lisäksi hotellin keittiön juhlaan valmistama riisipuuro oli vietävän herkullista!
Saaressa ei ole tainnut olla kovinkaan paljoa väkeä tänä jouluna. Kuitenkin oville kolkuteltiin ja mekin saimme ihanaa saaristolaisleipää ja taatelikakkua ja muitakin kivoja pieniä joulutervehdyksiä. Ihmiset ovat erilaisia, kukin omanlaisiaan, mutta hyvää tahtoa on ja sehän oikeastaan riittää. Jos ei riittäisi, niin mikä sitten?
Itse annoin juureen leipomaani ruisleipää muutamalle, mutta seuraava satsi paloi niin, että leipien pohjista tuli aivan mustia. Niinpä jotkut naapurit saavat leipänsä sitten uudeksi vuodeksi. Onneksi minulla on olo, että ei se haittaa. Ei se ole niin nokonuukaa.
Joulun vietto on ollut rauhallista ja asiat menneet painollaan. Majakassa on taas sähkökatkon jälkeen valo, mikä antaa turvaa ja vakautta. Joulunajan tuulet eivät ole vieneet sähköjä, joten kaikenmoiset joulupöperöt on saanut paistetuksi mukavasti. Tänä vuonna meillä oli ensimmäistä kertaa itse paistettu kinkku. Täällä olen oppinut arvostamaan nettiä entisestään. On upeaa, että voi kysyä neuvoja kaikenlaisiin ongelmiin, kuten vaikkapa kuinka kuorrutan kinkun ja tuleeko kamara ylä- vai alapuolelle.
Myöhään joulupäivän iltana jätin nuoret keskenään ja lähdin pimeään kävelylle koiran kanssa. Katuvalot olivat jo sammuksissa, mutta majakan valokiila halkoi tummaa yötä. Sytytin otsalampun ja lähdin koira seuranani kohti saaren eteläistä kärkeä. Sinne, missä meren pauhu on tänäkin tuulisena yönä niin voimakasta, että keskustelukumppanille pitäisi huutaa tullakseen kuulluksi. Koira ei kuitenkaan kaipaa monimutkaisia pohdintoja, joten sain pitää aivoitukseni ominani koiran kerätessä tietoa maailmasta nenällään.
Tie eteläisille kallioille on mukava kulkea pimeälläkin. Olen oppinut erottamaan äänistä, kuinka kaukana olemme mereen viettävistä kallioista. Melko lähellä rantaa oli pysähtyneenä valtava rahtialus. Joku saaren luotsiveneistä kiersi aluksen, johon luotsi sitten siirtyi.
On joulupäivä, mutta merenkulkijat eri maista tekevät työtään, pyhistä ja vuorokaudenajasta riippumatta.
Öisillä kalliolla oli aivan pimeää ja tuuli vastusti askeleita. Koira on jo tottunut tuuleen ja aaltojen pauhuun, eikä enää pyri heti takaisin kotiin. Sen sijaan se asettuu vähän vähemmän tuuliseen koloon ja antaa minun kiikaroida, ottaa valokuvia tai muuten vain seistä ihmettelemässä tyrskyjä, tuulia, lintuja tai horisonttia. Tänään oli vuorossa pimeän ihmetteleminen.
Kapusimme korkeimman kallion laelle ja sammutin otsalampun. Pimeys ympäröi meitä. Siinä me seisoimme koiran kanssa, tuulen ravistamina, pimeässä, aistien pelottavan lähellä kumuavien suurten aaltojen jyminää, suolaista pärskettä, hohtavia vaahtopäitä ja kaikkeuden voimaa. Sillä sitä meren olemus on. Syvää ja suurta, pelottavaakin. Sen äärellä tekee mieli pitää kiinni jostakin ja koira alkaa hetken kuluttua vinkua kotiin.
Tänä iltana kuunsirppi oli pilvessä, mutta aiemmin eräänä joulukuisena aamuna kuu näyttäytyi talojen yllä kokonaisena ja kirkkaana.