Eilen täällä kävi lääkärihelikopteri hakemassa hoitoon töissään loukkaantuneen saarelaisen. Ei mitään hengenvaarallista, mutta kuitenkin välitöntä hoitoa vaativaa. Hän ei olisi voinut odottaa hoitoonpääsyä siihen asti, että laiva lähtee huomenna aamulla mantereelle.
Tänään tuli puolustusvoimien helikopteri. Saarella onkin ollut enemmän armeijan väkeä kuin yleensä. Aika iso osa saarestahan on edelleen puolustusvoimien hallinnassa. Vielä vuonna 2005 virka-asuinen henkilökunta oli tavallinen näky saarella, mutta tänä päivänä henkilökunnan (ja olikohan joukossa varusmiehiäkin?) vähänkin runsaampi läsnäolo kiinnittää huomiota.
Tietysti helikopterin saapuminen on vaikuttavan näköistä aina, mutta täällä siihen liittyy suorastaan kohtalonomaisia tunnelmia. Näin syksyllä ei voi mitään sille, että ajoittain palaavat mieleen myös järkyttävät kuvat Estonian onnettomuudesta. Estonia upposi n. 36 kilometriä Utöstä eteläkaakkoon ja Utö oli yksi pelastustoimien tukikohdista. Tämän muistaminen hiljentää aina.
Matka mantereelle on merta pitkin pitkä, vaikka linnuntietä etäisyys Turkuun on vain alle 90 kilometriä. Yhteysalus Eivor kulkee tänne 4,5 tuntia. Me olemme yhtä aikaa lähellä ja yhtä aikaa kaukana.


On toi tänä päivänä kyllä melkoinen matka ajallisesti. Tietää totisesti siirtyvänsä toisaalle, kun teille tai teiltä tulee. Ajatellen, että oma päivittäinen työmatka suuntaansa on pidempi.
VastaaPoistaEdelleen jaksan imeä ihmeellisiä valoja näistä kuvista. :) Sitä kun nyt työmatkat taas menee jo ihan kokonaan pimeässä/hämärässä.
Täällä on paistanut lähes joka päivä ainakin jonkin aikaa aurinko! Kolmena viimeisimpänä päivänä monta tuntia päivässä. Viime yönä satoi jonkin aikaa sananmukaisesti roiskumalla, aamulla taas aurinko :)
VastaaPoista