maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kissa

Meillä on saaressa mukanamme kaksi kissaa. Nuorempi on kymmenen vuotta sitten tuotu Virosta koiratarhoilta, jonne poikaset emoineen oli toimitettu aivan pieninä. Toinen taas on pelastettu kaupungissa sijaitsevan asuinalueen kadulta kaksitoista vuotta sitten.

Tämä kadulta pelastettu, pieni ruskea kissamme herättää yleensä paljon uteliaisuutta. Se on äärimmäisen seurallinen ja luottavainen ja kommunikoi mielellään aivan vieraidenkin kanssa.

Se on kovien nuoruudenkokemustensa vuoksi hyvin pienikokoinen. Sen ensimmäiset omistajat eivät olleet päästäneet kissaa lainkaan sisälle taloonsa, vaan ainoastaan kylmiin kellaritiloihin. He eivät olleet myöskään leikkauttaneet kissaa, joka liikkui alueella vapaana. Niinpä se sai jo hyvin nuorena kahdet pennut ja jäi itse kooltaan heiveröiseksi. Asuinalueellamme kaikki tunsivat tämän ystävällisen, kaksivuotiaan pikku kissan. Ruokansa se kerjäsi naapurustosta, myös meiltä.

Kerran, varhain keväällä, kovien yöpakkasten aikaan se taas kerran tuli ovellemme. Kissa oli todella huonossa kunnossa. Sen ruskea turkki oli likaisen harmaa, silmät sameat ja se oli niin heikko, ettei se jaksanut kävellä. Kissa oli myös viimeisillään raskaana. Siitä pitäen se on asunut meillä. Ensimmäiset kolme päivää se vain makasi ja söi eikä sillä ollut voimia edes peseytyä. Muutaman päivän ruokatankkauksen jälkeen alkoi siisteyskin pikku hiljaa kiinnostaa ja pian kissa jo touhusi ja leikki. Pennut syntyivät aikanaan ja kissa sai takaisin oman, kauniin syvänruskean kirjavan värinsä. Se kiintyi meihin nopeasti eikä ole koskaan ollut yötä poissa kotoa. Päivisin se on saanut liikkua vapaasti, tosin nyt vanhemmiten ulkoilut eivät ole kovin pitkiä kerrallaan.

Tänään huomasin tällaisen blogikirjoituksen: "Matkalla niemeen pieni kissa lyöttäytyi seuraamme. Se seurasi meitä kuin hai laivaa ja kerjäsi hellyyttä ja ehkä ruokaakin. Sisko ihastui siihen kovasti ja olisi halunnut tuoda sen mukanamme Saloon. Kukaan ei tiennyt, kenen kissa on. Epäiltiin, että joku on vain jättänyt sen saareen. Kissa oli ihan tosi pieni. Ehkä puolet tavallisesta kissasta. Mutta aikuiselta se vaikutti. Poloinen."



Onneksi sisko ei vienyt hyvinhoidettua ja äärimmäisen rakasta kissaamme "mukanaan Saloon"...
Nuoremmalla kissallamme on kaulassaan panta, sillä muhkean, paksun turkin seassa panta ei häiritse kissaa lainkaan. Tämä pienempi kissamme taas ei pidä pannasta lainkaan.
Tämän kirjoituksen luettuani luulen kuitenkin, että poloinen on pakko totuttaa uudestaan kaulapantaan, viimeistään ennen heinäkuuta...

2 kommenttia:

  1. Erikoista on, että niin hyvinvoivaa kissaa epäillään hylätyksi. Toisella ihan mahtava reviiri ja sopivasti sosiaalisuutta tervehtiä tuntemattomampiakin - jotenkin suorastaan omanapaista tulkita se hylätyn poloisen avunpyynnöksi.

    VastaaPoista
  2. Joo - juuri tuo, että kisu on niin sosiaalinen, aiheuttaa samalla myös väärinkäsityksiä.
    Itse aikoinaan menin kissan alkuperäisten omistajien luokse (kyllä täälläkin aina joku kuitenkin oikeasti tietää, kenen kissa on...) ja selvitin omistajuuden siirtymisen suoraan heidän kanssaan. Eipä jäänyt epäselvyyksiä. Olen kyllä jo tilannut tällekin uuden pannan, sellaisen, jossa on osoitetietokotelo mukana.
    Pian kisut muutenkin kyllä taas aloittavat valvotumman ulkoilun, kun alkaa lintujen pesintä. Nämä onneksi eivät kovin kauas pihapiiristä edes lähde, mitä nyt joskus vähän seikkailevat.

    VastaaPoista