Toissapäivänä aurinko paistoi ja jatkoin aiemmin aloittamaani kukkapenkin kunnostusta. Eilen aamulla pyrytti sakeasti lunta ja illalla se oli poissa. Oli hyvä päivä tehdä sisällä töitä. Tänäänkin olen ahkeroinut aamun palkkatöissä (ja facebookissa...) ja kohta menen vähäksi aikaa pihalle jatkamaan kasvimaan kääntämistä. Hissuksiin, lapiollinen kerrallaan, taukoja pitäen, kunnon sallimaan tahtiin. Koska on aikaa.
Vuosikausia kestänyt, keskittymiskyvyn vievä, kiloja tuova ja terveyttä tuhoava raadollinen kiire ja stressitila on nyt jossakin muualla. Muistoissa? Ei ainakaan vielä täysin poissa. Kaikki se pakon sanelema yritys selviytyä kaikesta mahdollisesta edes jotenkin, kaikki se väsymys ja epätoivo nousee kyllä vielä helposti mieleen. Täyspäiväinen työ tv-viihteen tehtaassa, kolmen lapsen kuskaaminen hoitoon kouluun harrastuksiin lääkäriin, kaupat, ruuat, koti. Pääasiassa yksin. Aamusta iltaan ja pienten kanssa vielä illasta aamuunkin, päivä, viikko, kuukausi ja vuosi toisensa jälkeen, ilman sukulaisten tai perheen apua. Loputtomasti. Moni työtoverikin oli niinä vuosina vielä nuori ja lapseton, enkä joskus voinut olla huomaamatta pientä ärtymystä ajoittaista väsymystäni kohtaan. Tieto siitä, että elämä kyllä tarjoaa vielä heillekin haasteensa, ei lohduttanut silloin, ystävällistä katsetta tai tervehdystä kaivatessani kuin hiukan...
Lounaistuuli puhaltelee mereltä. Aurinko paistaa ja talon eteläpuolella on kahdeksan astetta, kun pohjoispuolella plusasteita on vain yksi. Selkä ei pidä liian pitkästä istumisesta työpöydän ääressä. Niinpä juon kahvini loppuun, kurkkaan miten päänsärystä toipuva, unta vetelevä kuopus jakselee ja menen pihalle. Tulevalle kasvimaalle laitan mangoldia, pillisipulia, lehtikaalia, vihannesportulakkaa... Kukkamaalle tulee kehäkukkaa, ruiskukkaa ja semmoisia. Maa-artisokkaa myös. Tuoksuherneet on latvottu ja ne tutustuvat raollaan olevan ikkunan ääressä viileään meri-ilmaan.
Mitä, jos joku kasvi ei saaren vaativissa oloissa sitten menestykään? Mitäpä tuosta! Kaikki tämä suunnitteleminen ja puuhailu on jo riittävän hyvää elämää.

Työ taimien kanssa ja hyväksi ei koskaan ole hukkaan heitettyä, oli muut siitä mitä mieltä hyvänsä. Ihmistaimien kohdalla se on täysin korvaamatonta. Ja kun ihmistaimet on saatettu siivilleen, on maailma täynnä muita taimia hoidettavaksi. Itsen sisältäkin vaikka mitä ajatusten ja elämysten siemeniä.
VastaaPoista