torstai 7. marraskuuta 2013

Välimatkoja

Eilen täällä kävi lääkärihelikopteri hakemassa hoitoon töissään loukkaantuneen saarelaisen. Ei mitään hengenvaarallista, mutta kuitenkin välitöntä hoitoa vaativaa. Hän ei olisi voinut odottaa hoitoonpääsyä siihen asti, että laiva lähtee huomenna aamulla mantereelle.

Tänään tuli puolustusvoimien helikopteri. Saarella onkin ollut enemmän armeijan väkeä kuin yleensä. Aika iso osa saarestahan on edelleen puolustusvoimien hallinnassa. Vielä vuonna 2005 virka-asuinen henkilökunta oli tavallinen näky saarella, mutta tänä päivänä henkilökunnan (ja olikohan joukossa varusmiehiäkin?) vähänkin runsaampi läsnäolo kiinnittää huomiota.

Tietysti helikopterin saapuminen on vaikuttavan näköistä aina, mutta täällä siihen liittyy suorastaan  kohtalonomaisia tunnelmia. Näin syksyllä ei voi mitään sille, että ajoittain palaavat mieleen myös järkyttävät kuvat Estonian onnettomuudesta. Estonia upposi n. 36 kilometriä Utöstä eteläkaakkoon ja Utö oli yksi pelastustoimien tukikohdista. Tämän muistaminen hiljentää aina.

Matka mantereelle on merta pitkin pitkä, vaikka linnuntietä etäisyys Turkuun on vain alle 90 kilometriä. Yhteysalus Eivor kulkee tänne 4,5 tuntia. Me olemme yhtä aikaa lähellä ja yhtä aikaa kaukana.